Tavara-arpa ry - Arpajaisjärjestelyt yleishyödyllisten järjestöjen puolesta
 

På svenska
EtusivuUutisetNettiarvat ja pelitKokeile ilmaiseksiOsta, pelaa ja voita!TuotteetOhjeetPerinteiset arvatTilaa arpojaTuotteetOhjeetLunasta voittosiAnna palautettaLinkitUsein kysyttyäTietoturvallisuusTietoa tavara-arvastaArpajaisjärjestelytYhteystiedot

 


Suomen Punaisen Ristin Suurarpajaiset 2008

Hyvä auttaja
Oletko jo saanut puhdasta vettä? Muistathan pestä kätesi huolellisesti. Näin kyselivät Punaisen Ristin vapaaehtoiset Nokialla pimeinä joulukuun päivinä. Auttajia oli saapunut Lahtea ja Poria myöten. Kuukautta aiemmin Tuusulan Jokelassa: Punainen Risti auttaa koulun pihalla järkyttyneitä oppilaita ja opettajia sekä heidän läheisiään. Me Punaisen Ristin ihmiset teemme unohtumattomia tekoja joka päivä. Juuri tänään sinä tai naapurisi saattaa lähteä kävelylle vapaaehtoisen ystävänsä kanssa. Yksin hän ei uskaltaisikaan. Mitä tarvitaan? Neuvokkaita, auttamiseen koulutettuja ihmisiä. Moneen kertaan harjoiteltu hälytysjärjestelmä. Tekijöitä - mutta myös varoja...

Arvoilla apua kotimaan toimintaan

Lunastamasi arvat auttavat meitä jatkossakin ylläpitämään kotimaan avustustoimintaa. Varoja käytetään mm. vapaaehtoisten koulutukseen ja tarvikkeisiin kriisivalmiuden ylläpitämiseksi, ystävätoimintaan sekä pakolaisten ja maahanmuuttajien kotouttamiseen.

Kaikki voitot ovat pikavoittoja ja joka kuudes arpa voittaa!

Arpajaisten päävoittona on 23 000 euron arvoinen tuliterä, vähäpäästöinen KIA cee'd 1.6 CRDi EX SW -henkilöauto, sekä paljon muita upeita palkintoja.

Arvat ovat saatavilla kuuden (6) kappaleen nipuissa. Nipun hinta on 24 €. Lunasta voittosi 31.10.2008 mennessä.

Lämmin kiitos avustasi!


Arvan hinta on 4 €. Luvansaajana Suomen Punainen Risti - Finlands Röda Kors. Arvan myyntiaika on 1.3. - 31.8.2008. Myyntialueena koko maa Ahvenanmaata lukuunottamatta. Käytännön toimeenpanosta vastaa Tavara-arpa ry. Arpajaiset järjestetään Etelä-Suomen lääninhallituksen luvalla ESLH-2008-00858/Tu-52, OKU 133A, 30.01.2008. Arpojen lukumäärä on 450 000 kpl, josta 439 998 suljettuja arpalippuja ja 10 002 kpl internet-arpoja. Arpojen yhteenlaskettu myyntihinta on 1 800 000 €. Arpojen viimeinen lunastuspäivä on 31.10.2008.

Voittoja on yhteensä 75 073 kpl ja voittojen yhteenlaskettu arvo on 643 350 €. Kaikki voitot ovat pikavoittoja. Tuotto käytetään Suomen Punainen Ristin toiminnan tukemiseen. Voittoluettelo on vahvistettu Helsingin kihlakunnan Keskustan poliisipiirin lupayksikössä 6.2.2008. Koneellinen arvonta on suoritettu kaikkien myynnissä olevien arpojen kesken. Voittojen määrän ja sekoituksen on valvonut Helsingin kihlakunnan poliisiviranomainen Tavara-arpa ry:ssä.

VOITTOLUETTELO

1 KIA Ceed 1,6 CRDi EX SW
2 Kylpylälomalahjakortti
3 Digikamera
5 LCD-digitelevisio
12 Tehosekoitin
20 Pöytäradio
30 Kokoontaittuva polkupyörä
50 Ensiapulaukku Plus
100 Kaksoisseinäkello+ilmapuntari
200 Lehtilahjakortti
200 Veitsenteroitin
400 Kokoontaittuva lävikkö
500 Matkailijan ensiapupakkaus
550 Otsalamppu
1000 Lautasliinarenkaat ja -liinat
1000 Matkakassi
1000 Riippumatto
1000 Laulukirja+CD "Pingviinitanssi"
1000 Projektori-pöytäkello
2000 Matkailijan kainalopussi
3000 Pehmoeläin "Reddie" -koira 20 cm
3000 Puristepak. pyyheliina 70x140 cm
3000 Silikonikeittiövälineet
4000 Roskapussien säilytyspussi
4500 Pehmoeläin "Reddie" -koira 14 cm
5000 Kylmä-/lämpötyyny
5500 Elektroninen sudokupeli
7000 Terässaippua
7000 Bumerang-avaimenperä
7000 Lääkeannostelija ajastimella
8000 Askelmittari, luottokorttikoko
9000 Istuinalusta, 2 kpl


 

     


SPRlogo

SPR

Osallistu SPR:n Suurarpajaisiin 2008

Tilaa arpoja


Pääpalkintona KIA cee'd 1.6 CRDi EX SW -henkilöauto









 
   
(c) Tavara-arpa ry 2004 - 2008
 
SPR:n Suurarpajaiset 2008